Meistä

“Nuku paremmin, voi paremmin.”

-Uinuva Oy

Miksi Uinuva on perustettu?

Arjessa ei aina ole montaa tuntia aikaa valmistautua yöunille. Venyneet palaverit, koukuttavat sarjat tai muut yllättävät menot saattavat häiritä illan rauhoittumista. Tällöin nukahtaminen voi olla haastavaa.

Usein nämä ovat tilanteita, joita on vaikea lähteä karsimaan arjesta. Siksi halusimme löytää ratkaisun, jonka avulla voit jatkaa arkea samalla tavalla, mutta nukahtaa paremmin ja nauttia paremmista yöunista.

Helpotusta arkeen

Meidän ratkaisu näihin ongelmiin ovat laadukkaat nukkumiseen suunnitellut korvatulpat ja unimaskit. Kun otat nämä apuvälineet osaksi arkeasi, et osaa enää kuvitellakaan arkea ilman niitä. Unimaskit ja unikorvatulpat ovat todella edullinen ja helppo tapa parantaa unenlaatuasi huomaamatta. Unen laadun parantuessa voit huomata myös jaksavasi paremmin arjessa.

Uinuvan on perustanut kolme kaverusta, jotka rupesivat kiinnittämään huomiota omaan nukkumiseen ja rauhoittumiseen iltaisin. Suurin unta häiritsevä tekijä oli öiset äänet, kuten kumppanin kuorsaaminen tai kadun hälinät. Myös aamu aurinko tai katuvalot häiritsivät nukkumista.

Unikorvatulpat

Olimme jo pitkään käyttäneet normaaleja korvatulppia nukkuessa, mutta ne eivät toimineet. Korvatulpat eivät olleet mukavat, ne tippuivat korvasta eivätkä suojanneet tasaisesti ääneltä. Mietimme, millaiset korvatulpat sopisivat nukkumiseen? Monien testien jälkeen löysimme ratkaisun, jota voimme rehellisesti sanoa aivan uskomattoman hyväksi.

Meidän unikorvatulpat ovat todella mukavat ja ergonomiset juuri nukkumista varten asennosta riippumatta. Korvatulpat asettuvat niin mukavasti korvaasi, että voit nukkua hyvin myös kyljellään. Korvatulpat pysyvät hyvin korvassa läpi yön ja peittävät tasaisesti häiriöäänet.